IKÄKUULO

Sisäkorvassa ja kuulohermossa tapahtuvia rappeutumismuutoksia kutsutaan ikähuonokuuloisuudeksi. Ikähuonokuuloisuuden ensimmäisiä merkkejä saattaa huomata  jo 50-60 vuotiailla, mutta useinmiten ne tulevat esille vaikutukset vasta yli 70 vuoden iässä korkeiden äänien kuulemisen heikkenemisenä.  

Ensimmäisiä oireita on vaikea havaita itse, koska kuulo heikkenee vähitellen ja meidän on vaikea myöntää itsellemme kuulon heikentyneen. Kuitenkin valtaosalla yli 75-vuotiaista kuulo on heikentynyt. Ikähuonokuuloisuus eli presbyakuusi on sairaus, jota ei voida parantaa lääkkeillä eikä leikkauksella, mutta apu saadaan kuulokojeesta.

Ikäkuulo on kuulonaleneman yleisin syy. Ikääntymisen myötä tapahtuva kuulonalenema on hyvin yleinen, vaikka perinnöllisillä tekijöillä on suuri merkitys siihen alkaako kuulo iän myötä heiketä ja kuinka nopeasti heikentyminen etenee. Yleensä kuulon heikentyminen tapahtuu hitaasti, ilman että henkilö sitä itse välttämättä edes huomaa. Paras tarkkailija asiassa onkin yleensä ystävä, puoliso tai läheinen, joka huomaa heikentyneen kuulon tuomat oireet yleensä ensimmäisenä. Yleisesti tiedetään, että ikäkuulon ensimmäisiä oireita on heinäsirkkojen sirityksen katoaminen. Tämä on totta, sillä ikäkuulon aiheuttama kuulon heikentyminen alkaa korkeilta taajuuksilta. Ongelmia tuottaa mahdollisesti myös puhelimen tai linnunlaulun kuuleminen.


OTSIKKOSI

Ikähuonokuuloisuuden aiheuttama ongelma on tyypillisesti sanojen erotteluvaikeudet. Ikäkuulon omaava henkilö kuulee kyllä puheen, mutta ei saa yksittäisistä sanoista selvää. Ongelma johtuu siitä, että henkilö kuulee vokaalit voimakkaampana kuin konsonantit. Äänteet sekoittuvat ja alkavat muistuttaa toisiaan, jolloin kuultu puhe puuroutuu. Puheen erottelukykyyn vaikuttavat kuulon lisäksi erilaiset häiriötekijät esimerkiksi häly tai kohina, jälkikaiku ja keskustelukumppanin puhetapa. Jos ikääntymiseen kuuluu vielä puheentuoton tai kommunikaatiokyvyn aleneminen, valitettavan usein tervekuuloinen henkilö voi luulla, että henkilö ei ymmärrä. Tervekuuloinen henkilö voi helpottaa ikäkuuloisen keskustelukumppanin kanssa käytävää keskustelua kiinnittämällä huomiota siihen, että keskustelukumppani näkee puhujan suun liikkeet, että artikuloi selvästi ja selkeästi ja varmistamalla, että keskustelukumppani pysyy mukana keskustelussa. Tulee myös muistaa, että taustamelu ja häly vaikeuttavat kuulemista huomattavasti.

Ikähuonokuuloisuuteen apu saadaan kuulokojeista tai muista kuulon apuvälineistä. Kuulolaite ei paranna kuulohermon rappeumaa, mutta siitä saadaan paras apu. Kuulokoje mahdollistaa normaalin elämän ja kanssakäymisen. Sillä voidaan välttää ikääntyneen henkilön sulkeutuminen sosiaalisista tilanteista heikentyneen kuulon vuoksi. On virheellistä luulla, että sinnitteleminen ilman kuulolaitetta pitäisi kuulon ikään kuin vireänä. Todellisuudessa kuulolaitteen käyttäminen auttaa kuulon hermostoa toimimaan normaaliin tapaan, jolloin muuten rappeutuva kuulo pidetään toimivana aistina entistä pidempään. Kuulolaiteen hankkimista on turha pitkittää myös sen vuoksi, että kojeen käytön opettelu ja sillä kuuntelemisen opettelu vie aikansa.