KUULO

Kirjoita tekstisi tähän...

KUULEMINEN

Kuulemalla pystymme havainnoimaan ympäröivän maailman ääniä. Kuulomme aistii erilaisia ääniä ja niiden korkeuksia sekä voimakkuutta. Kuuloaisti tunnistaa myös, mistä suunnasta äänet tulevat.

MITEN KORVA TOIMII?

Korva voidaan jakaa ulkokorvaan, välikorvaan ja sisäkorvaan. Ulko- ja välikorva keräävät ja kuljettavat äänet. Sisäkorva muuttaa äänen värähtelyn hermoimpulsseiksi. Korvakäytävän etummaisen rustoisen osan rauhaset tuottavat korvavahaa ja sen karvat kuljettavat vahan pois korvasta. Korva puhdistaa näin itse itseään.

Sisäkorvassa on tasapainoelin ja simpukka. Simpukka sisältää keskimäärin 12 000 ulkoista ja 3 000 sisäistä karvasolua, jotka liikkuvat äänen värähtelyn mukana. Ulkoiset karvasolut aistivat äänen voimakkuuden ja sävelkorkeuden.

Ääni on ilman liikettä, joka kulkee ulkokorvan ja korvakäytävän kautta tärykalvolle. Kuuloluut muuttavat ilman liikkeen värähtelyksi, joka siirtyy sisäkorvan karvasoluille. Karvasoluista värähtely etenee sähköisinä signaaleina kuulohermoa pitkin aivoihin, jotka havaitsevat värähtelyn äänenä.

MITÄ KUULEMME?

Mistä ääni tulee? Kuinka voimakas se on? Onko se sana? Aikuisena olemme oppineet kuulemaan kokemustemme avustamana. Aivomme osaavat eristää äänet, jotka eivät ole tärkeitä ja jotka tiedämme kokemuksesta häiriöääniksi. Toisaalta tunneperäisyydelläkin on kuulemisessa merkityksensä. Hiljainen lapsen itku herättää vanhemmat syvimmästäkin unesta, vaikka monet itkua voimakkaammat äänet eivät häiritse unta.

Puheen ymmärrettävyys ja erotus riippuvat oppimastamme kielestä. Kuullun ymmärtäminen ei ole korvan vaan aivojen työ. Kaikki, mikä on aivojen työtä vaatii harjoitusta.

KUULEMISEN JA
TERVEYDEN YHTEYS

Kuuleminen on suorassa yhteydessä kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Se tarkoittaa, että ihmiset, jotka kuulevat, voivat olla paremmin yhteydessä ympäröivään maailmaan ja siten voivat elää paremmin ja terveemmin. Kuulon heikkeneminen voi johtaa älyllisten virikkeiden saamiseen, ja siksi myös kognitio heikkenee. Kun ei kuule kunnolla ja joutuu pinnistelemään kuullakseen, aivojen kognitiivinen kuormitus lisääntyy. Paremmin kuuleminen on siis parempaa elämää.

Korva jakautuu ulko-, väli- ja sisäkorvaan. Ulkokorvan muodostavat korvalehti ja korvakäytävä, jotka siirtävät ilman ääniaallot tärykalvon värähtelyiksi. Välikorva on ohimoluussa sijaitseva ilmatäytteinen ontelo, joka alkaa tärykalvosta. Välikorvassa sijaitsevat kuuloluut: vasara (malleus), alasin (incus) ja jalustin (stapes). Ääni kulkee tärykalvosta kuuloluiden kautta eteisikkunaan, joka erottaa väli- ja sisäkorvan. Lopulta ääni välittyy sisäkorvassa olevaan nesteen täyttämään kuuloelimeen, simpukkaan.

Ääni saa simpukassa olevan basilaarikalvon värähtelemään. Simpukka muuttaa ääniaallot hermoärsykkeiksi. Värähtely liikuttaa kuuloreseptorisoluja, ja solujen värekarvojen osuessa yläpuolellaan olevaan katekalvoon lähtee kuuloreseptoreista kuulotasapainohermoa pitkin hermoimpulssi isoaivokuoren kuuloalueelle. Mitä matalampi ääni, sitä pidemmälle se kulkee simpukassa. Nämä impulssit välittyvät kuulohermosäikeiden kautta aivokuorella sijaitsevaan kuulokeskukseen, jossa syntyy kokemus äänestä ja sen ominaisuuksista.

Kuulovammojen varhainen havaitseminen

Lasten synnynnäiset kuuloviat voidaan nykyisin löytää jo vauvaiässä. Kaikissa Suomen yliopistosairaaloissa ja useimmissa keskussairaaloissa on jo käytössä kuulonseulontalaitteet, joilla synnynnäiset kuuloviat pystytään diagnosoimaan jo alle puolen vuoden iässä.

Uusista menetelmistä tavallisin on OEA-seulonta eli sisäkorvan kaikututkimus. Toinen uusi menetelmä on ABR-mittaus eli aivorunkoherätevasteen mittaus. OEA-seulonta otettiin laajamittaisesti käyttöön Yhdysvalloissa 90-luvulla ja Suomessa 2000-luvun aikana. Kuulovian varhainen diagnoosi mahdollistaa kuntoutuksen varhaisen aloittamisen. Tämä vähentää lapsen kommunikaatiovaikeuksia tulevaisuudessa.

Kuulemisen ongelmat kuulon kypsymisiässä vaikeuttavat kielen kehitystä ja kielen käyttöä puheessa, lukemisessa, kirjoittamisessa, oppimisessa ja viestinnässä. Jo lievän, pitkään kestäneen kuulonaleneman on todettu aiheuttavan lievää kielellisen kehityksen viivästymää. Kuulovamma saattaa hidastaa lapsen varhaista kielenkehitystä niin, että hänen kielelliset taitonsa ovat vielä kouluiässä muita heikommat.

Sisäkorva ja keskushermoston kuulojärjestelmä kehittyvät sikiökaudella. Kuuloradan hermostollinen kypsyminen jatkuu syntymän jälkeen, mutta edellyttää, että kuulorata korvasta aivoihin on käytössä eli korvan kautta tulee ääniärsykkeitä. Kuulon kypsyminen ja harjaantuminen jatkuvat aikuisikään asti, mutta toisaalta korvan kuulosolujen rappeutuminen alkaa kymmenen ikävuoden jälkeen. Kuulojärjestelmämme pystyy sopeutumaan, oppimaan ja harjaantumaan varhaisvuosina voimakkaammin ja heikentyy iän myötä. Kuulovamman haitat kouluikäisellä näkyvät pääasiassa kommunikaatiossa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Kuulontutkimus

Kuulontutkimuksessa piirretään kuva kuulokäyrästä. Kuulokäyrä (=audiogrammi) on kuulontutkimuksen tulos. Se kertoo hiljaisimman äänen, minkä eri äänen korkeuksilla (Hz) kuulee.

Äänen voimakkuuden aistiminen riippuu äänenpaineesta. Ihmisen korva on erittäin herkkä paineen vaihteluille. Kuulon mittauksissa käytetään asteikkoa, jossa 0 desibeliä (dB) merkitsee äänenvoimakkuutta, jonka normaalikuuloinen juuri ja juuri kuulee. Tällöin puhutaan kuulokynnyksestä. Kuulokynnys mitataan 125 - 8000 Hz, mistä määritellään puhealueen kuulokynnys. Tämä tarkoittaa 500, 1000, 2000 ja 4000 Hz:n kuulokynnysten keskiarvoa mitattuna paremmasta korvasta.

Kuulontutkimuksessa tutkittava kuuntelee voimakkuudeltaan ja taajuudeltaan erilaisia ääniä. Normaalikuuloisuuden rajana pidetään 10 - 20 dB:n kuulon tasoa. Jos puhekuulon kynnystaso on laskenut n. 30 dB, puhutaan sosiaalisen kuulemisen rajasta. Tällöin henkilöllä on vaikeuksia seurata keskustelua ja osallistua siihen. Kuulotason ollessa 60 - 65 dB henkilö kuulee ja ymmärtää puheen noin metrin etäisyydeltä. Tätä kutsutaan puhekuulon rajaksi. Kuurouden rajana voidaan pitää 85 - 90 dB.

Kuulovamman määritelmä

Yleiskäsite kuulovammainen tarkoittaa henkilöä, jolla on jonkinasteinen tai -laatuinen kuulonalennus, lievästä huonokuuloisuudesta täydelliseen kuurouteen.

Sosiaalisesti kuulonalenemaa määriteltäessä huonokuuloisena pidetään henkilöä, jolla kuulovamma on osittainen ja joka kuulee puhetta ja pystyy kommunikoimaan kuulokojeen avulla käyttämällä tukena huuliolukua. Suurin osa yleisopetuksen kuulovammaisista oppilaista kuuluu tähän ryhmään.

Kuuroutunut on henkilö, joka on menettänyt kokonaan kuulonsa puheen oppimisen jälkeen ja joka useimmiten kommunikoi puheella tukimenetelmien, kuten kirjoitustulkkauksen tai viitotun puheen avulla. Pelkästään kuulon kautta hän ei saa selvää puheesta kuulokojeenkaan avulla. Nykyisin suurin osa kuuroutuneista lapsista saa käyttöönsä sisäkorvaistutteen.

Kuuro on syntymästään tai varhaislapsuudessaan kuulonsa menettänyt, joka ei saa puheesta selvää kuulokojeenkaan avulla. Hän kommunikoi pääasiassa viittomakielellä, joka on hänen ensikielensä. Tänä päivänä sisäkorvaistutteen saa Suomessa noin 80 % vaikeasti kuulovammaisena tai kuurona syntyneistä lapsista.

Normaalikuuloisuuden rajana pidetään 10-20 dB:n kuulon tasoa. Jos puhekuulon kynnystaso on laskenut n. 30 dB, puhutaan sosiaalisen kuulemisen rajasta. Tällöin henkilöllä on vaikeuksia seurata keskustelua ja osallistua siihen. Kuulotason ollessa 60-65 dB henkilö kuulee ja ymmärtää puheen noin metrin etäisyydeltä. Tätä kutsutaan puhekuulon rajaksi. Kuurouden rajana voidaan pitää 85-90 dB.

Erilaiset kuulovammat

Korvan, kuulohermon ja keskushermoston vauriot ja sairaudet voivat aiheuttaa kuulovamman. Koululaisilla esiintyvistä kuulovioista yleisimpiä ovat johtumis- ja sisäkorvaperäiset viat.

Konduktiivinen eli johtumis- tai välikorvavika

Epämuodostunut korvakäytävä, rajoittunut tärykalvon ja kuuloluiden toiminta, ja sen vuoksi äänen johtuminen sisäkorvaan on estynyt. Henkilö kuulee puhetta heikosti. Sisäkorvaan menevän äänen vahvistus tapahtuu tärykalvon ja kuuloluiden liikkeen avulla. Kun välikorvassa on vikaa, vahvistus ei toimi. Kuulokoje on tässä tapauksessa suureksi avuksi.

Sensorineuraalinen eli sisäkorvavika

Sisäkorvan simpukan 25 000 aistinsolua hermoratoineen rekisteröi ja välittää aivoihimme sen mitä me kuulemme. Jos niiden toiminnassa on osittainkin vikaa, tiedonkulku aivoihin on epätäydellistä. Henkilö kuulee puhetta, mutta ei erota kaikkia äänteitä ja sanoja oikein kuulokojeenkaan avulla.

Sekatyyppinen vika

Edellisten kuulovikojen yhdistelmä

Sentraalinen kuulovika

Vika on keskushermostossa (aivorungolla tai aivokuorella). Kuulontutkimuksissa ei välttämättä näy kuulon alenemaa, ongelmat ilmenevät kuullun ymmärtämisessä.

• Mikä neuvoksi
• Kuulo ja kuulovammat
• Kuulokojeet ja apuvälineet
• Sosiaaliturvaopas
• Sisäkorvaistute
• Kuulonsuojelu